Kolmas osa uunista ulos! (: Joku varmasti huomasikin, että tämän osan otsikko on otettu Robinin biisistä Puuttuva Palanen. Mutta ei siinä sitten enempää höpinöitä, asiaan!

Edellisessä osassa Iinan hermot pettivät. Miten hänellä nyt sujuu?

Parin viikon päästä aloin saada elämääni raiteilleen. Riitani Olivian kanssa loppuivat, ja nykyään olimmekin jo ihan hyvissä väleissä. Pidin myös Dylaniin tiiviisti yhteyttä. Aloin vastusteluistani huolimatta ihastua häneen, mutta lopulta en jaksanut enää välittää. Rakastin häntä ja hän minua.

---

Äitini oli saanut uuden työn. Hän tienasi paljon paremmin kuin edellisessä työssään, ja työajatkin olivat joustavampia. Saimme hieman ylimääräistä säästöön. Lopulta äiti pystyi ostamaan minulle uuden uimakortin, ja aloin tavata taas vanhoja kavereitani. Toki jutuistamme suurin osa oli jo kuopattu kasaan, mutta Irinan ja Ollen kanssa löysin yhteisen sävelen. Kävimme paljon retkeilemässä ja uimassa. Joskus Dylankin tuli mukaan. Juuri kun elämäni alkoi mennä parempaan suuntaan, sain järkyttäviä uutisia.


Olin huoneessani ja luin Scott Fitzgeraldin Kultahattua, kun äiti tuli huoneeseeni surullisena. "Dylania on ammuttu",hän sanoi. Laskin kirjan kädestäni ja tuijotin häntä. "Siis mitä?!?" Silmäni alkoivat kiiltää, ja äiti tuli viereeni istumaan. "Häntä ammuttiin sydämeen. Hän on nyt kriittisessä tilassa, mutta haluaa tavata sinut. Luultavasti viimeisen kerran." "DYLAN EI VOI KUOLLA!!" kiljuin itku silmässä. Aloin nyyhkyttää. Äiti veti pääni syliinsä ja silitti hiuksiani. "Mitä tahansa voi tapahtua."

---

Istuin sairaalasängyllä ja silittelin Dylanin kättä. Hän oli hengityslaitteissa ja sydämen kohdalla oli tuhansia pikkuruisia,laastarin näköisiä juttuja, joista minulla ei ollut aavistustakaan, mitä ne olivat. Yhtäkkiä Dylan avasi silmäänsä. Hän katsoi minua, ja hymy karehti hänen kasvoillaan. Itkin kovaa ja kyykistyin halaamaan häntä. "Dylan,ole kiltti äläkä kuole." "Mä taistelen susta."



Tässä oli kolmas osa, seuraava tulee perjantaina koska olen laiska kakka :p