Kolmas osa uunista ulos! (: Joku varmasti huomasikin, että tämän osan otsikko on otettu Robinin biisistä Puuttuva Palanen. Mutta ei siinä sitten enempää höpinöitä, asiaan!

Edellisessä osassa Iinan hermot pettivät. Miten hänellä nyt sujuu?

Parin viikon päästä aloin saada elämääni raiteilleen. Riitani Olivian kanssa loppuivat, ja nykyään olimmekin jo ihan hyvissä väleissä. Pidin myös Dylaniin tiiviisti yhteyttä. Aloin vastusteluistani huolimatta ihastua häneen, mutta lopulta en jaksanut enää välittää. Rakastin häntä ja hän minua.

---

Äitini oli saanut uuden työn. Hän tienasi paljon paremmin kuin edellisessä työssään, ja työajatkin olivat joustavampia. Saimme hieman ylimääräistä säästöön. Lopulta äiti pystyi ostamaan minulle uuden uimakortin, ja aloin tavata taas vanhoja kavereitani. Toki jutuistamme suurin osa oli jo kuopattu kasaan, mutta Irinan ja Ollen kanssa löysin yhteisen sävelen. Kävimme paljon retkeilemässä ja uimassa. Joskus Dylankin tuli mukaan. Juuri kun elämäni alkoi mennä parempaan suuntaan, sain järkyttäviä uutisia.


Olin huoneessani ja luin Scott Fitzgeraldin Kultahattua, kun äiti tuli huoneeseeni surullisena. "Dylania on ammuttu",hän sanoi. Laskin kirjan kädestäni ja tuijotin häntä. "Siis mitä?!?" Silmäni alkoivat kiiltää, ja äiti tuli viereeni istumaan. "Häntä ammuttiin sydämeen. Hän on nyt kriittisessä tilassa, mutta haluaa tavata sinut. Luultavasti viimeisen kerran." "DYLAN EI VOI KUOLLA!!" kiljuin itku silmässä. Aloin nyyhkyttää. Äiti veti pääni syliinsä ja silitti hiuksiani. "Mitä tahansa voi tapahtua."

---

Istuin sairaalasängyllä ja silittelin Dylanin kättä. Hän oli hengityslaitteissa ja sydämen kohdalla oli tuhansia pikkuruisia,laastarin näköisiä juttuja, joista minulla ei ollut aavistustakaan, mitä ne olivat. Yhtäkkiä Dylan avasi silmäänsä. Hän katsoi minua, ja hymy karehti hänen kasvoillaan. Itkin kovaa ja kyykistyin halaamaan häntä. "Dylan,ole kiltti äläkä kuole." "Mä taistelen susta."



Tässä oli kolmas osa, seuraava tulee perjantaina koska olen laiska kakka :p

Eli tässä uusi osa Sweet Nothingista (: Tervetuloa lukemaan!

Edellisessä osassa Iina ja hänen pikkusisarensa Olivia joutuivat pieneen kiistaan. Silloin ovikello soi. Kuka soittikaan sitä?

"Mitä SÄ täällä teet?" kysyn. "Tulin lainaamaan sulta sokeria." Dylan virnistää. Kun olin 11,Dylan muutti meidän taloomme äitinsä ja isänsä kanssa. He olivat ennen asuneet New Yorkissa,ja kaipasivat jotakin rauhallisempaa paikkaa asua, joten suomalaisten ystävien kautta he muuttivat tänne. Autoin Dylania aina koulussa, sillä tietystikään hän ei osannut sanaakaan suomea. Ollessamme 13-vuotiaita päädyimme vahingossa suutelemaan koulun pihalla. Seurustelimme puoli vuotta, ennen kun panin välit poikki nähdessäni Dylanin toisen tytön kanssa. Siitä saakka olen vihannut häntä paljon. Hän kuitenkin nauttii siitä täysin rinnoin, mikä on TODELLA ärsyttävää. "Luuletko sä et mä lainaisin sulle sitä?" kysyn ivallisesti. Hän hymähtää ja moksaisee minua hellästi kasvoille. "Jos sä et anna mulle sitä vapaaehtoisesti,mä tuun hakemaan sen." Hän työntää minut pois tieltään ja tulee keittiöömme. "Dylan!" kiljun. "Mene nyt helvettiin siitä!" "En varmana." hän sanoo ja suoraan sanottuna penkoo kaappimme tyhjäksi. "Eikö teillä ole sokeria?" hän kysyy. Pojan silmissä näkyy naurava ilme, joka saa minut punaiseksi noloudesta. Juoksen huoneeseeni. "Meillä ei ole sokelia koska äidillä ei ole lahaa." Olivia sanoo Dylanille. Hän katsoo Oliviaa silmiin. "Oletko tosissasi?" "Olen!" Olivia sanoo kimakalla lapsenäänellään. Sillä välin itken huoneessani. Kuulen, kun Dylan tulee sisään. Hän istuutuu sängylle ja vetäisee minut syliinsä. Käperryn hänen rintaansa vasten ja nyyhkytän. "A-an-a-anteek-si, Dy-Dy-Dy-lan." soperran. Hän katsoo minuun ja hymyilee lämpimästi. Tätä piirrettä rakastin Dylanissa, kun olimme yhdessä. Hän lohdutti aina, mikä oli todella mukavaa ja suloista. Yhtäkkiä tapahtuu jotain, mitä en olisi ikinä voinut arvata. Dylan ottaa käsivarsistani kiinni ja suutelee minua. Suudelmamme on intohimoinen. Sitten hän lähtee huikaten minulle heipat. Jään sängylle makaamaan.


Parin tunnin päästä tajuan nukahtaneeni. Katson kelloa. 17.33!! Voi ei. Olivialle olisi pitänyt laittaa ruoka jo aikoja sitten. Pengon kukkaroani, mutta siellä ei ole kolikkoakaan. Menen keittiöön ja löydän kaapeista makaronia sekä jauhelihaa. Päätän tehdä nopean makaroni ja jauheliha-päivällisen. Tunnin päästä istun Olivian kanssa ruokapöydässä syömässä. "Tässä ei ole talpeeksi suolaa,Iina-piina." Olsku kitisee. "No tässä on!" kimahdan ja paiskaan suolansirottimen pöytään. Olivia sirottelee puolet suolasta ruokaansa. Huokaisen. Seuraavaksi varmaan..."Iina! Laita minulle uutta luokaa." "Syöt sen tai muuten et saa mitään!" sanon vihaisena. "Iina!" "SYÖ SE TAI KUOLET!" Olivia pelästyy ja ryntää pois pöydästä omaan huoneeseensa. Jään pöydälle ja laitan kasvot käsiini.


Varo mitä sanot.....

Uusi osa tulee huomenna (:
Kiitos ja kumarrus! ♥

Eli tässä olisi tarjolla uunituore osa Sweet Nothing-tarinasta. Tervetuloa lukemaan! :) (Osassa saattaa ilmestyä kirosanoja, joten niitä karsastavien ei kannata lukea (: )

Selailin uutta Elle-lehden numeroa ja huokaisin. Perheemme rahatilanne oli huononemaan päin, eikä rahasta ollut tietoakaan. Äitini oli hyvin stressaantunut juuri nyt, koska kaiken kukkuraksi hän oli vielä menettänyt työnsäkin. Nyt hän työskenteli pitkää päivää korttelikuppilassa,ja minun piti huolehtia pikkusiskostani Oliviasta. Hän on nelivuotias, mikä tekee tytöstä todella ärsyttävän. Kun yritän katsoa televisiota, Olivia yrittää napata kaukosäädintä kädestäni vaihtaakseen kanavaa,vaikka hänellä ei olisi edes aikomustakaan katsoa sitä. Hän haluaa vain ärsyttää,mikä onnistuu häneltä pirun hyvin. "Iina! Mä lähen töihin. Huolehdi,että Olsku saa aamupalansa syötyä." äiti huutaa. Sitten kuulen vain ulko-oven pamahtavan kiinni. En jaksaisi millään nousta sängystä juuri mihinkään. Kesäloma on juuri alkanut, ja minä haluaisin käydä uimassa kavereitten kanssa ja käydä retkillä,mutta mikään tällainen ei onnistu IKINÄ. Kun yritin kinuta äidiltä rahaa uimakorttiin,hän sanoi vain: "Mene kesätöihin. En mä aio enkä voi antaa sulle rahaa just nyt. Joskus toiste sitte." Ja niin minä jäin paitsi kaikesta kivasta. Kaverini alkoivat hyljeksiä minua, ja olen ollut viimeiset kaksi vuotta todella yksinäinen. Yhtäkkiä kuulen jonkun putoavan lattialle. Kilinä kuuluu minunkin huoneeseeni. Olivia! Hyppään sängyltäni ja juoksen olohuoneeseen. Olivian murokulho on lattialla sirpaleina, ja murot sekä maidot ovat ympäri lattiaa. Sohvatyynyt ovat maton päällä möykyssä,joka liikkuu. "OLIVIA! TUU POIS SIELTÄ!" kiljun. Ei vastausta. Muristen alan kerätä sirpaleita pois lattialta. Yhtäkkiä tyyny lentää minua päin. Katson äkkiä taakseni, ja huomaan jalan menevän tyynykasan sisälle. Tartun jalkaa ja kiskaisen sitä. Sen seurauksena tyynykasa romahtaa, ja niitten alta pilkistävät esiin pikkuiset kasvot. "Olivia! Mitä vittua sä touhuat?" ärisen. "Mä leikin,Iina-piina." Olivia lässyttää ärsyttävän kimeällä äänellään. Kiskaisen häntä letistä. "Ai! Mä tulen,mä tulen!" Olivia ryömii tyynyjen alta pois ja katsoo lattiaa. "Siivosin kaikki posliininsirpaleet pois. Nyt sä siivoat tuon sotkun",sanon ja osoitan muromaitokasaa. Olivian suu menee mutruun. "En valmana siivoa!" "No kyllä tosiaankin siivoat." sanon ja alan keräillä tyynyjä lattialta edes jonkinlaisen kasaan lattialle. Kun olemme saaneet kaiken siistiksi, ovikello soi. Ennätän avaamaan oven ennen Oliviaa.

"Mitä SÄ täällä teet?"


Uusi osa ilmestyy varmaankin huomenna, koska viimeisellä kouluviikolla meille ei tule enää läksyä.
Kommentteja saa laittaa,mutta jos tarkoituksesi on kertoa jostakin mitä voisi parantaa,kerro se rakentavasti. (=Risutkin ovat tervetulleita!)